Toivo Lehtisalo (1887–1962) samojedilaisen kieli- ja kansatieteen dosentti
Toivo Lehtisalo omisti elämänsä nenetsien kielen ja kulttuurin tutkimiseen. Hän oli viimeisiä suomalaisista tutkimusmatkailijoista, jotka ennen ensimmäistä maailmansotaa keräsivät Siperiasta laajat kieli- ja kansanrunousaineistot. Lehtisalon kansatieteellisiä kysymyksiä valaisevat julkaisut ovat edelleen ensiarvoisen tärkeitä kaikille uralilaisten kielten ja pohjoisten kulttuurien tutkijoille.
Lehtisalon ensimmäinen matka Siperiaan nenetsien pariin kesti vuodet 1911 ja 1912. Matka suuntautui Uralin alueelle tundranenetsien pariin. Toisella, vuoden 1914 kestäneellä matkallaan hän työskenteli Obin vesistöalueella asuvien metsänenetsien parissa. Lehtisalo työskenteli nenetsien kanssa myös Helsingissä ja Leningradissa.
Seuraavassa Lehtisalo kertoo kohtaamisista ja fonografin herättämästä mielenkiinnosta:
Tammikuussa markkinain aikana kävi luonani usein Tasin puolen samojedeja, sillä kesämatkani johdosta oli tullut niin kuuluisaksi, että he halusivat nähdä minut. Tällöin pyysin heitä laulamaan fonografiin, minkä jälkeen annoin koneen laulaa heidän joikunsa. Hämmästys oli aina suuri. Samojedit tarkastivat huolellisesti fonografin ja erikoisesti sen torven etsin turhaan sitä olentoa, joka koneessa laulaa, vieläpä heidän omalla äänellään heidän joikuaan. Huvittavaa oli myöhemmin lukea F. Nansenin matkakirjasta Gjennem Sibrien kuvaus tekijän ja samojedien kohtauksesta v. 1912 kesällä Obin ja Jenisein välisellä niemimaalla. Nansen nimittäin soitatti samojedeille gramofonia ja kysyi, mitä he pitivät siitä. Samojedit käänsivät sille selkänsä ja sanoivat talvella Obdorskissa nähneensä paljon paremman gramofonin, joka osasi heidän omaa kieltään. (Toivo Lehtisalo: Tundralta ja taigasta. WSOY 1959)
Tasin ostjakkisamojedeja. (Museovirasto)
Taleisada Horolyaja Yangka Lambo Obdorskissa Siperiassa 1911/1912
Lauluja (nenetsin kieli). 1911/1912 Obdorsk (nyk. Salehard), Siperia. SKS KRA FON Lehtisalo, Toivo 1911/1912:27.
Matvei Jadne Helsingissä vuonna 1928
Vuonna 1928 Suomalais-Ugrilainen Seura oli kutsunut Venäjän Leningradin itäisten kansojen instituutissa opiskelevia sukukansojen edustajia kielenoppaiksi Suomeeen. Matvei Jadne oli tundranenetsi, joka työskenteli Helsingissä yhdessä lamuuttievenki Gavriil Nikitinin kanssa "kokeellisfoneettisten tutkimusten" avustajana. Samalla tuli änitetyksi myös jonkin verran kansanperinnettä.
Kansanrunoutta olen kerännyt 4 noidanlaulua. Vähäisen uutta mytologista ja kansatieteellistä aineistoa on myös kertynyt. Seitsemällä parlografirullalla on näytteitä viidestä noidanlaulusta, kolmesta itkulaulusta, yhdestä sankarilaulusta, kahdesta humalalaulusta ja yhdestä sadusta. Pari itkulauluista ja sankarilaulu ovat myös suorasanaisesti kerrotut. Edelleen on otettu noidan haltialintujen ääniä sekä huutoja ihmiselle, porolle, koiralle, sudelle, hanhille ja joutsenille. Lauluihin ja satuun ovat sanat muistiinkirjoitetut. Foneettisen laitoksen johtajan, professori Frans Äimän johdolla on otettu 26 palatogrammia sekä kymografilehteä. (Toivo Lehtisalo: Kertomus työskentelystäni jurakkisamojedi Jaadnjen kanssa kesällä 1928. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja XLIV, 4. 1930)
Matvei Jadne. "Noidan laulu", karjankutsuja, itku (nenetsin kieli). SKS KRA FON Kaukoranta, Toivo 1928:1.